Kuulumisia eduskunnasta vko 46/2023

Ajankohtaista

Arvoisa lukija

Tätä kulunutta viikkoa on leimannut vahvasti rajaturvallisuus ja sen takaaminen. Paperittomien kolmannen maiden turvapaikanhakijoiden nopea kasvu itärajan rajavartioasemilla nosti huolta maamme turvallisuudesta ja Venäjän organisoidusta häiriötoiminnasta maatamme kohtaan. Onneksi maan hallitus reagoi asiaan nopeasti sulkemalla idän raja-asemat. Tiukassa tarkkailussa ovat nyt pohjoisen rajan ylityspaikat ja mahdolliset jatkotoimet.

Tämän työviikon aloitin maanantaina sekä aluevaltuuston, että kaupunginvaltuuston kokouksilla kotimaisemissa. Vierailimme myös alueen muiden kansanedustajien kanssa YARA:lla Siilinjärvellä.

Tiistaina eduskunta kävi keskustelun vuoden 2023 toisesta lisätalousarviosta täysistunnossaan.  Asiaa käsiteltiin valtiovarainvaliokunnan mietinnön pohjalta. Mietinnössään valiokunta ehdottaa hallituksen esityksen hyväksymistä pienin muutoksin. Esityksessä muun muassa ehdotettiin määrärahojen vähentämistä 216 milj. eurolla, varsinaisten tulojen arvion korotusta 31 milj. eurolla ja vähennystä nettolainanottoon ja velanhallintaan 248 milj. eurolla. Lisäksi verotuloarviota alennetaan yhteensä 503 milj. eurolla. Mietin, että onko hallitus nyt liian optimistinen näiden laskelmiensa kanssa.

Työpäivä tiistaina loppui KTY:n syyskokoukseen, jossa pidin poliittisen tilannekatsauksen Teamsin välityksellä. Oli mukava tavata tuttuja tovereita, vaikkakin vain virtuaalisesti.

Keskiviikkona täysistunnossa eduskunta äänesti kolmesta asiasta. Ensimmäisenä oli vuoden 2023 toinen lisätalousarvio, toisena henkilöstömitoituksen siirtämisestä, jossa ehdotettiin ympärivuorokautisen palveluasumisen toimintayksiköissä asiakasta kohti noudatettavan 0,7 työntekijän henkilöstömitoituksen siirtymäajan jatkamista 1.1.2028 saakka. Sekä kolmantena äänestysasiana oli lakiehdotus vuoden 2024 työttömyysvakuutusmaksuista. Asia oli ensimmäisessä käsittelyssä, eli täysistunnossa päätettiin ehdotuksen sisällöstä. Meidän ryhmämme äänesti esityksiä vastaan, mutta hallituksen esitykset saivat enemmistön tuen.

Keskiviikkoon mahtui myös eduskunnan osuustoimintaryhmän vierailu metsäliiton osuuskunnassa, jossa saimme ajankohtaista tietoa metsäasioista ja tulevaisuuden näkymistä.

Torstaina täysistunnon kyselytunnilla ryhmämme nosti keskusteluun rajaturvallisuuden ja siihen vahvasti liittyvät resurssit. Meidän painava viestimme oli, että nyt ei ole aika säästää rajaturvallisuudesta, niin kuin hallitusohjelmaan on kirjattu, vaan vahvistaa sitä kaikin tavoin.

Perjantaina aamu alkoi yhteisellä hetkellä SAK:n johdon ja eduskuntaryhmämme kanssa ja aihe ei varmasti yllätä, työelämä ja sosiaaliturva ja niiden heikennykset, joita nykyinen hallitus on ajamassa. Myöhemmin päivällä tapasin myös Upseeriliiton edustajia ja hyvin ajankohtaisia asioita oli keskustelussa, kuten arvata saattaa. Iltapäivällä sain myös erityisen mieluisia vieraita, kun Savon sairaanhoitajat vierailivat eduskunnassa. Heitä oli sekä Pohjois-Savon kuin Etelä-Savon puolelta. Viesti heiltä oli selkeä, jotta jatkossa alalle saadaan tekijöitä ja myös pysymään, niin palkkauksen lisäksi myös työoloja ja johtamista pitää saada parannettua.

Minulla oli tällä viikolla myös Tettiläinen eli 9 luokkalainen Hilja eduskuntatyöhön tutustumassa. Tuli taas todistetuksi, että kyllä voimme olla ylpeitä meidän nuorista, tulevaisuuden tekijöistä.

Viikkoon on mahtunut paljon, mutta hyvä niin. Pidetään yhteyttä ja hyvää viikonloppua.

Tuula Väätäinen