
Arvoisa lukija
Tiistaina julkaistiin uusimmat työttömyysluvut, joita on paha katsoa: työttömyys on korkeimmillaan 9 vuoteen ja miesten työttömyys on Euroopan korkeinta. Miten voikin olla, että tämä hallitus puhuu kasvusta ja 100 000 uudesta työpaikasta, mutta todellisuus on kuitenkin tätä.
Opposition yhteinen välikysymys jätettiin keskiviikkona. Koko kysymyshän lähti siitä, että pääministeri Orpo lupasi jo helmikuussa kertoa hyvissä ajoin ennen alue- ja kuntavaaleja, mistä hallitus aikoo seuraavaksi leikata. Viime viikolla valtiovarainministeri Purra vakuutti, että leikkauskohteet ovat selvillä alkuviikosta. Tämän viikon käynnistyessä tuli selväksi, ettei tämä toteudu. Ennakkoäänestys alkaa jo ensi viikon keskiviikkona 2.4.
On ensiarvoisen tärkeää saada tieto leikkausten kohdistumisesta ennen äänestyksen alkamista, koska ne liittyvät suoraan hyvinvointialueilla ja kunnissa tehtävään politiikkaan. Hallitus on aiemmin kertonut aikovansa leikata sosiaalihuollosta 100 miljoonaa euroa, erikoissairaanhoidosta 70 miljoonaa ja 75 miljoonaa opetuksen ja kulttuurin alalta.
Keskiviikkona otimme Savo–Karjalan ja Kaakkois–Suomen demariedustajien voimin kantaa itäisen Suomen puolesta. Katsomme, että hallituksen olisi tulevassa puoliväliriihessä ryhdyttävä sanoista tekoihin eli vahvistamaan viime vuosien mullistuksista kärsinyttä itäisen Suomen elinvoimaa. Tämä on tärkeää myös maamme kokonaisturvallisuuden kannalta.
Iltapäivällä eduskunnassa vieraili Keski-Karjalan musiikkiopiston rehtori kertomassa huolestaan koskien taiteen perusopetuksen lakiuudistusta. Jos taiteen ja kulttuurin valtionosuuksia supistetaan, on todellinen riski, että rahoitus vähenee suhteellisesti enemmän juuri suurten kaupunkien ulkopuolisilla reuna-alueilla.
Torstaina tapasin vaalipiirimme muiden kansanedustajien kanssa myös Savo–Karjalan järjestöjen edustajia. Järjestöjen avustuksien leikkaukset johtavat herkästi tilanteeseen, jossa joudutaan vähentämään palkattua työvoimaa. Tämä heijastuu vapaaehtoisten järjestöaktiivien toiminnan koordinointiin, mikä tarkoittaa, ettei vapaaehtoisten panosta pystytä täysissä määrin hyödyntämään.
Torstaina hallitus antoi eduskunnalle esityksen rajaturvallisuuslain voimassaolon määräaikaisesta jatkamisesta. Välineellistettyä maahantuloa estämään säädetty laki säädettiin eduskunnassa vuosi sitten. Pidän hyvänä, että laki tuodaan tällä kertaa eduskunnan käsiteltäväksi riittävän ajoissa, jotta se ehditään käsitellä asian vaatimalla tarkkuudella.
Torstaina juhlistimme kakkukahveilla Tarja Filatovin, Johannes Koskisen ja Pia Viitasen 30-vuotisia uria kansanedustajina. Minusta tarvitsemme eduskuntaan sekä tuoreita kasvoja ja näkemyksiä että kokeneita edustajia. Itselläni on eduskuntakokemusta nyt 18 vuodelta, mutta poliittista kokemusta yli 40 vuodelta.
Tunnelma muuttui, kun hallitus julkaisi juuri ennen kyselytuntia hieman tietoja suunnittelemistaan sote-säästöistä. Lista ei mielestämme ole riittävä, sillä hallitus piilottaa edelleen sosiaalihuollon 100 miljoonan säästöt tulevaan ”sosiaalihuollon uudistukseen” vuodesta 2028 alkaen – eli seuraavalle hallituskaudelle! Se, mitä tiedämme, ei povaa hyvää: luvassa on vammaisilta, ikäihmisiltä ja lastensuojelusta leikkaamista. Sanomattakin selvää, että kyselytunnilla vaadimme hallitusta avaamaan listaansa, mutta sen vastaukset menivät väistelyksi ja selittelyksi. Olen itse hieman epäileväinen sen suhteen, miten pitävä tämä lista on – etenkin, kun valtiovarainministeri Purra jo samana iltana Ylen tentissä hahmotteli lisää leikkauksia.
Onneksi voin päättää viikon ja kirjeen parempiin tunnelmiin. Perjantaina tulleiden galluptulosten mukaan SDP olisi viemässä Kuopiosta peräti ykköspaikan. Hurjia lukuja kantautuu muualtakin Suomesta. Sinänsä tulos ei minua yllätä, koska ajattelen, että SDP:n vaalitavoitteet ja esimerkiksi eduskunnassa tekemämme työ on juuri sellaista, jolla vastustamme hallituksen kurjistavia toimia ja pyrimme luomaan meille jokaiselle turvatumpaa ja parempaa arkea.
Perjantaina äänestettiin kansalaisaloite eheytyshoitojen kieltämisestä etenemään lakivalmisteluun äänin 125–49. Jos ihminen saadaan tuntemaan itsensä epäonnistuneeksi tai vialliseksi, miten ihmeessä hän voisi kasvaa hyvinvoivaksi yhteiskunnan jäseneksi. Jokaisella on oikeus elää omana itsenään.
Terveisin
Tuula Väätäinen
PS. Tavataan lauantaina 29.3. klo 10 taas Kuopion torilla! Perjantaina tulleet galluptulokset näyttävät Kuopion osalta todella hyviltä, mutta gallupien ennustama tulos toteutuu vain, jos ihmiset äänestävät!
Jaa tämä artikkeli