
Tiina Larvala, Eva Biaudet, Tuula Väätäinen, Laura Davies, Johannes Koskinen, Ville Kaunisto.
Kuva: Timo Vuorikivi
Arvoisa lukija
Helsingissä on lumipeite tällä viikolla tyystin sulanut ja sumu laskeutunut öisin kaupunkiin. Eduskuntatyö on täydessä vauhdissa ja viikon aiheet ovat käsitelleet sote-palveluita ja puolustuspolitiikkaa.
Tiistaina keskusteltiin vanhushoivan tilanteesta. Vaikka tämä oli keskustan tekemä välikysymys, on todettava, että tällä kertaa se oli kyllä Aki Lindénimme ryhmäpuheenvuoro, joka hiljensi salin kuuntelemaan. Mielestäni koti on ihmiselle paras paikka vanhuudessakin, mutta jos sinne tuotavilla palveluilla ei pärjää, ei vuodeosasto ole tällaisessa tapauksessa oikea osoite. Ikääntyneelle on tarvittaessa löydyttävä paikka ympärivuorokautisessa palveluasumisessa.
Vanhuspalveluissa on pulaa henkilöstöstä, mutta hoitajamitoituksen vähentäminen merkitsee käytännössä sitä, että yhden hoitajan on pystyttävä vieläkin enempään. Henkilöstöä ei voida kepillä ajaen kuormittaa jaksamisensa rajoille, sillä tämä vähentää alalle hakeutuvien ja alalla toimivien määrää entisestään. Inhimillisestä näkökulmasta katsoen yhtälö on yksinkertainen: kun henkilökuntaa on riittävästi, työtä jaksetaan tehdä ja työssä viihdytään paremmin. Kun töihin saapuu tuttu hoitaja, jolla on asiakkaalleen myös oikeasti aikaa, kaikki voittavat.
Välikysymyksestä äänestettiin keskiviikkona, mutta hallituspuolueet seisoivat kylmäävien ratkaisujensa takana eikä hallitusta kaadettu tälläkään kertaa.
Osallistuin myös puolustusministeri Antti Häkkäsen isännöimään valtioneuvoston puolustusselonteon valmistumisen karonkkaan. Puolustusministeriö on valmistellut selontekoa jo syksystä 2023 lähtien yhteistyössä parlamentaarisen seurantaryhmän kanssa, jonka jäsen olen. Minusta yksi ehdoton vahvuutemme on, että puolustuksellisissa kysymyksissä eduskuntapuolueiden välillä ei ole merkittäviä jakolinjoja, vaan jaamme yhteisen tilannekuvan.
Varsinainen keskustelu puolustusselonteosta käytiin torstaina. Hämäläinen edustajamme Mika Kari piti oivallisen ryhmäpuheen, jossa hän korosti, että omasta puolustuksestamme huolehtiminen on ollut merkittävin tekomme. Meidän on myös viimeinkin vahvistettava Euroopan yhteistä puolustusta, Nato-jäsenyydestä huolimatta.
Julkisessa keskustelussa on nostettu esiin, onko selonteko ollut vanhentunut jo julkaisuhetkellä. Vaikka maailmanpolitiikassa tuntuu tapahtuvan paljon, on näkyvä osa siitä kuitenkin suurta puhetta. Kahden aikuisen pojan äitinä ajattelen, että on syytä säilyttää maltti ja tarkastella rauhallisesti, mikä on pinnalla olevaa kuohuntaa ja mikä syvää virtausta. Voi olla parlamentaariselta kannalta hyväkin, jos selontekoon tehdään mahdollisesti tarvittavat päivitykset eduskuntakäsittelyssä ja eduskunnan vastauksessa.
Torstain kyselytunnilla tunteita kuumensivat hallituksen tulevat sote-säästöt. Hallitus aikoo leikata sosiaalihuollosta 100 miljoonaa ensi vuonna, mutta pimittää säästökohteitaan huhtikuun alue- ja kuntavaalien yli. Meistä tämä ei ole reilua. Äitiysvapaalta palanneen edustajamme Eveliina Heinäluoman johdolla käydyn hiillostuksen seurauksena pääministeri Orpo taipui sanomaan, että näiden säästöjen kohdentumisesta annetaan tietoa ennen vaaleja, mutta on kyllä todettava, että ministerit puhuvat aiheesta aivan ristiin.
Torstaina kävimme vielä keskustelua demariedustajien ja Kuljetusliittojen väen kanssa. Kestävän liikennejärjestelmän runko on rautatieliikenne, jossa henkilöliikennettä ollaan avaamassa kilpailutukselle. Tässä yhteydessä on tärkeää turvata henkilöstön asema, mikä nousikin myös yleisemmällä tasolla isoimmaksi keskustelunaiheeksemme. Kun tarkastellaan tämän hallituksen tekemiä työelämän uudistuksia, jotka ovat valtaosin työntekijän aseman heikentämistä, minusta tuntuu, että työelämää säätelevässä lainsäädännössä mennään kovaa kyytiä pakki päällä. Minua hirvittää ajatus, että hallituksen yksittäin esittelemien muutosten vaikutus valkenee monelle ikävällä tavalla vasta sitten, kun ne nakertavat työntekijöiden turvaa joka suunnasta. Siksi on tärkeää, että saamme uudet työntekijät järjestäytymään, sillä vain joukkona olemme vahvoja.
Tänä perjantaiaamuna kävimme ulkoasianvaliokunnan jäsenten kanssa tapaamassa Ison-Britannian suurlähettilästä Laura Daviesia. Vakavista aiheista voi keskustella myös harmaat, yhdellä langalla kirjoneulotut villasukat jalassa – suurlähettiläs on kuulemma ihastunut suomalaisten tapaan käyttää villasukkia.
Terveisin
Tuula Väätäinen
PS. Tulkaahan kahville ja rupattelemaan huomenna la 1.3. klo 13–14 Karttulan Lankku Pupiin. Toivottavasti nähdään!
Jaa tämä artikkeli