Tuula Väätäinen
Tietoa minusta
Olen syntynyt Maaningalla, Kurolanlahden kylässä. Suurimman osan lapsuudesta ja nuoruuteni olen asunut Tervossa. Lapsuuden perheeni on suuri, yksitoista sisarusta ja vanhemmat. Omaa sukua olen Häkkinen, avioiduttuani ja jäätyäni leskeksi vuonna 1976 opin tuntemaan itseni Riikosena. Nyt perheeseeni kuuluvat pojat Miika s. 1974 ja Roope s. 1997 sekä aviopuoliso Timo.
Olen valmistunut apuhoitajaksi vuonna 1974, sairaanhoitajaksi 1979, erikoissairaanhoitajaksi 1982, Erityistason perheterapeutiksi 1992 ja Työnohjaajaksi 1999.
Työ sairaanhoitajana on ihmisten auttamista. Työuran alussa olin hoitotyössä Tervon vanhainkodissa sekä Karttulan terveyskeskuksen vuodeosastolla. Pisimmän työjakson sairaanhoitajana olen tehnyt Kuopion Mielenterveyskeskuksen erikoissairaanhoitajana ja Kuopion yliopistollisessa sairaalassa. Työssä olen ollut niin ensiapupoliklinikalla, psykiatrian apulaisosastonhoitajana kuin aikuispsykiatrian poliklinikallakin. Juuri ennen kansanedustajan tehtävää, olin akuuttipsykiatrian työryhmässä, joka vastasi vaikeiden elämäntilannekriisien hoitamisesta KYSin miljoonapiirin alueella. Nämä tehtävät kuvaavat ammatillista osaamistani, työtä ihmisten ja perheiden kanssa. Sain olla näköalapaikalla, kun ihmiset tarvitsivat apua ja tukea.
Kansanedustajaksi tulin ensimmäisen kerran vuonna 2003. Tällä hetkellä minulla on menossa viides eduskuntakausi ja olen saanut toimia näinä vuosina lukuisissa valiokunnissa ja työryhmissä. Tällä hetkellä olen eduskunnan puolustus- ja tiedusteluvaliokunnassa sekä maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnassa eli puolustuksen ja turvallisuuden asiat ovat vahvasti mielenkiinnon kohteena.
Olen myös päätöksentekijänä Kuopion kaupunginvaltuustossa ja Pohjois-Savon hyvinvointialueen valtuustossa sekä Pohjois-Savon maakuntavaltuustossa. Toimin myös KPY:n edustajistossa ja Kuopion Invalidit ry:ssä.
Harrastan käsitöitä