
Arvoisa lukija
Tämä työviikko on ollut täynnä puolustus- ja ulkopoliittista keskustelua ja valmistelua. Viikko kuitenkin alkoi oman alueen asioilla, kun Itä-Suomen aluehallintovirasto tapasi virtuaalisesti meitä alueen kansanedustajia. Maanantaihin mahtui myös hyvinvointialueen perhe- ja vammaispalveluiden lautakunta. Tärkeitä tapaamisia ja informaation jakoa päätöksentekojen pohjaksi.
Kun tiistai koitti ja samalla arki eduskunnassa, niin perinteisen puolustusvaliokuntatyön lisäksi tähän viikkoon mahtui useita yhteisiä kokouksia mm. ulkoasiainvaliokunnan kanssa. Meillä on paraikaa käsittelyssä ulko- ja puolustuspoliittiset selonteot, joten yhteistä pohdintaa tarvitaan, vaikka vankka yksimielisyys monesta asiasta vallitseekin.
Tiistaina täysistunnon aluksi pääministeri Petteri Orpo (kok.) antoi ilmoituksen sosiaali- ja terveyspalveluista ja hyvinvointialueiden tilanteesta. Pääministeri avasi eduskunnan puolitoistatuntisen keskustelun kuvailemalla nykytilanteen kolmea suurta haastetta: miten palvelut saadaan toimimaan niin, että hoitoa ja tukea saa, kun sitä tarvitsee, miten osaava henkilöstö saadaan riittämään ja miten rahat saadaan riittämään? Aika kipakka keskustelu tästä ilmoituksesta saatiin aikaan ja vastaukset Orpon kysymyksiin syistä ja seurauksista olivat hyvin erilaiset. Erityisesti puhutti hyvinvointialueiden taloustilanne ja kansalaisten oikeudet sote-palveluihin.
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru (sd.) muistutti hallitusta siitä, että on iso arvovalinta, mistä säästetään, koska 90-luvun laman hinta on vielä kaikilla mielessä.
”Nyt kysymys on, Petteri Orpo, teidän hallituksenne tekemisistä, yli 8 miljardin säästöistä. Te haette 8,8 miljardin säästöistä lähes 4 miljardia sosiaali- ja terveyshallinnon pääluokasta — se on kova arvovalinta, ja siitä olemme eri mieltä”, edustaja Kiuru totesi. Poliittiset päätökset ovat arvovalintoja, ei voi muuta sanoa.
Illansuussa oli vielä Suomen Sopimuspalokuntien liiton YT-ryhmän tapaaminen ja sieltä kiirehdin vielä Espooseen eduskunnan osuustoimintaryhmän tapaamiseen.
Keskiviikkona täysistunnossa käytiin monia lähetekeskusteluja. Niistä ensimmäinen koski yksityisten koulutuksen järjestäjien kotikuntakorvauksen muuttamista. Esityksessä yksityisten perusopetuksen järjestäjien kotikuntakorvausta korotetaan 100 prosenttiin ja samalla velvoite järjestää erityistä tukea yhdenmukaistetaan kuntien kanssa.
Lisäksi täysistunnossa keskusteltiin pinta-ala- ja eläinperusteisia tukia koskevien lakien muuttamisesta ja vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta annetun lain muuttamisesta.
Täysistunnon alussa oli äänestyksiä. Hallituksen esitys ulkomaalaislain muuttamisesta hyväksyttiin äänin 111–51 ja esityksen käsittely päättyi. Esityksellä toteutetaan hallitusohjelman kirjaus, jonka mukaan kansainvälinen suojelu muutetaan luonteeltaan väliaikaiseksi, ja kansainvälisen suojelun lupien pituus lyhennetään EU-oikeuden mahdollistamaan minimiin. Lisäksi esityksellä toteutetaan hallitusohjelman kirjaus koskien kansainvälisen suojelun aseman lakkauttamista ja siihen perustuvan oleskeluluvan poistamista, jos henkilö syyllistyy Suomessa vakavaan rikokseen.
Samana päivänä julkaistiin ja hyväksyttiin myös Eduskunnan kanta EU:n puolustusteollisuuden kehittämiseksi.
Venäjän laajamittainen sota Ukrainaa vastaan ja merkittävästi heikentynyt turvallisuusympäristö edellyttävät jäsenvaltioilta ja EU:lta pitkäkestoisia ja hyvin yhteensovitettuja toimia Euroopan puolustusteollisen kapasiteetin kasvattamiseksi ja jäsenvaltioiden sotilaallisten suorituskykyjen vahvistamiseksi. EU:n on oltava valmis vastaamaan niin sotilaallisiin kuin hybridiuhkiinkin. On Suomen etu, että EU ja sen jäsenvaltiot ovat turvallisuudessa ja puolustuksessa mahdollisimman vahvoja ja toimintakykyisiä. Suomen puolustusteollisuudelle ja sotilaalliselle huoltovarmuudelle on tärkeää, että EU-tason toimet toteutetaan tavalla, joka tukee suomalaista puolustustarvikekauppaa EU-alueella ja sen ulkopuolella. Kuten me puolustusvaliokunnan lausunnossa totesimme.
Keskiviikkona minulla oli ilo emännöidä vierasryhmää Keinumäen sairaalakoulusta. Nämä ysiluokkalaiset oppilaat olivat innokkaita keskustelijoita ja uteliaita tietämään eduskunnan toiminnasta sekä kansanedustajan työstä. Samalla juotiin mehua ja syötiin karkkia.
Torstaina sain taas vierasryhmän, kun STUK:n eläkeläiset pyysivät tapaamiseen. Oli niin mukavaa, että meinasi aika loppua kesken.
Torstaina oli taas kyselytunnin paikka ja ryhmämme haastoi hallitusta sen työllisyys- ja kasvupolitiikasta. Keskustelun aloitti edustajakollega Riitta Mäkinen Jyväskylästä kysymyksellä:
”Luvut tulostaululla ovat musertavia. Velka on kasvanut EU:ssa nopeiten ja työllisyys kehittynyt heikoiten, vaikka suhdanne on ollut kaikkialla sama. Tälle vuodelle hallituksesta luvattiin 60 000 uutta työpaikkaa. Sen sijaan työllisten määrä on vähentynyt 50 000:lla, ja hallitus on onnistunut kaiken huipuksi puolittamaan avoimien työpaikkojen määrän. Pääministeri Orpo: mikä on oma johtopäätöksenne tästä kehityksestä, oletteko te tyytyväisiä tuloksiinne tähän mennessä?” Alla olevasta linkistä voi lukea mitä pääministeri vastasi.
Työpäivän päätteeksi me puolustusvaliokunnan demarit vierailimme Patrialla, joka on Suomen suurin ja laajin puolustusteollisuutemme toimija. Kuulimme mm. miten puolustusteollisuus voi ja mitä esimerkiksi Ukrainan sota on siihen vaikuttanut. Kun työpöydällä on ollut tällä viikolla vahvasti puolustusteollisuuden linjaukset meillä ja Euroopassa, niin oli hyvä vaihtaa ajatuksia myös alan johtavan toimijan kanssa.
Perjantaiaamu alkoi yhteisellä aamiaisella Perheyritysten liiton väen kanssa ja kuulimme miten perheyritykset voivat ja millaisia taloudellisia ja toiminnallisia haasteita he ovat kohdanneet mm. liittyen sukupolven vaihdoksiin ja niihin liittyviin taloushaasteisiin esimerkiksi perintöveroon.
Työviikko ei tällä viikolla lopu perjantaihin, sillä puolueen puheenjohtaja Antti Lindtman tulee lauantaina klo: 11.00 Kuopioon, ravintola Salacavalaan tapaamaan väkeä ja lupasin olla mukana juontajan roolissa. Tulethan sinäkin paikalle ja jos ehdokkuus kunta- ja aluevaaleissa kiinnostaa niin silloin aivan erityisesti.
Ensi viikolla on eduskunnassa istuntotaukoviikko ja teen töitä omalla maaperällä, vierailen mm. Kissakuusen koululla Karttulassa ja käyn tervehtimässä Kaavin kunnanjohtoa. Eduskunnassa ei tapahdu mitään, joten seuraavan kuulumiskirjeen kirjoittelen viikolla 45.
Hyvää syksyistä viikonloppua ja pidetään yhteyttä
Tuula Väätäinen
Jaa tämä artikkeli