Kuulumisia eduskunnasta 39/2026

Kirjoittaja:

Julkaistu:

Kategoria:

Arvoisa lukija

Eduskunnan pääaihe on tällä viikolla ollut ensi vuoden talousarvioesitys. Oheen on toki mahtunut muitakin teemoja, kuten maanantaina kiivaita reaktioita herättänyt hallituksen esitys, joka asettaa raskaudenkeskeytystä tarvitsevat eri asemaan keskeytyksen syyn perusteella.

Hallitusta kritisoitiin etenkin siitä, että tietyistä syistä tehtävien raskaudenkeskeytysten vapauttaminen maksuista ja maksujen nostaminen toisten kohdalla puuttuu naisten keholliseen itsemääräämisoikeuteen. SDP otti voimakkaasti kantaa asiaan, sillä kesän puoluekokouksessa hyväksyttiin aloite aborttioikeuden kirjaamisesta perustuslakiin.

Valtiovarainministeriön talousennusteen mukaan talous kasvaa odotettua paremmin, mutta kotitalouksien luottamus on edelleen matalaa. Tilastokeskus väläytteli otokseen perustuen työllisyyteenkin varovaista käännettä, mutta kuntien työvoimapalveluihin perustuvien tilastojen mukaan työttömien määrä on vuodentakaiseen verrattuna jopa kasvanut yli 18 000:lla. Kasvua on valitettavasti myös Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa.

SDP kritisoi ensi vuoden budjettiesitystä ennen kaikkea siitä, että hallitus omilla päätöksillään lisää budjetin alijäämää. Kyseessä on mitä suurimmassa määrin vaalibudjetti. Hallitus yrittää vetää huomiota tällä kertaa pieni- ja keskituloisiin kohdistuviin veronalennuksiin, vaikka niihin verrattuna lähes nelinkertainen yhteisöveron kevennys painottuu suuryrityksiin.

Kyselytunnilla keskusteltiin arjen kustannusten noususta ja siitä, miksi hallitus ei kykene siihen vastaamaan. Ruoka, lääkkeet, sähkö ja bensa kallistuvat, asuntolainojen korot ovat nousussa, mutta hallitus ei ole tehnyt mitään helpottaakseen kansalaisten tilannetta.

Hallitus väittää parantaneensa ostovoimaa, mutta unohtaa, että veronalennukset ovat jääneet ay-jäsenmaksun ja työhuoneen verovähennyksen poistamisen jälkeen monelle hyvin vaatimattomiksi ja että eniten palkansaajien ostovoiman kehitykseen ovat vaikuttaneet heille sinnikkäästi palkankorotukset neuvotelleet ammattiliitot, joiden neuvotteluvoimaa juuri tämä hallitus on pyrkinyt kaventamaan.

Olemme esittäneet neljää helposti käyttöön otettavaa toimea helpottamaan arjen kustannuksissa.

Pitkien työmatkojen kustannuksia helpottamaan tarvitaan korotettu matkakuluvähennys, jolla kompensoidaan kohonnutta bensan hintaa. Koska polttoaineiden hinta määräytyy pääsääntöisesti maailmanmarkkinoilla, ovat pelkät hinnanalennukseen tähtäävät toimenpiteet kalliita ja epävarmoja.

Palauttamalla työttömyysturvan ja asumistuen suojaosat ihmisillä olisi kannustin ottaa vastaan osa-aikaista ja lyhytkestoistakin työtä ilman, että tuen määrä vähenisi. Ensi vuoden alusta voimaan astuvia terveydenhuollon asiakasmaksujen jättikorotuksia olisi tarpeen kohtuullistaa, jotta hoitoon pääsy ei heikkene. Neljänneksi esitämme kotitalousvähennyksen korottamista erityisesti hoiva- ja hoitotyön osalta, jotta esimerkiksi kotona asuville ikäihmisille olisi helpompi saada apua arkeen.

Viikon viimeisenä pääluokkana käsiteltiin perjantaina ulkoministeriön hallinnonalaa. Sosialidemokraatit huomauttivat, että hallituksen sisäiset linjaerot Lähi-idän politiikassa lähettävät ristiriitaisen viestin Suomen ulkopolitiikasta. Korostimme myös mm. edustustoverkon kehittämistä ja kehitysyhteistyön tärkeyttä. Suomi hakee paikkaa YK:n turvallisuusneuvostossa ja asemoituminen rauhanvälittäjänä ja kansainvälisen oikeuden puolustajana on hyväksi tälle kampanjalle.

Eduskuntaviikko jäi osaltani lyhyeksi, sillä kaaduin tiistai-iltapäivänä Puhemiehen aukiolla ja olkapääni meni sijoiltaan. Se saatiin onneksi paikoilleen, mutta olen seurannut iltamyöhään jatkuneita budjettikeskusteluita toipilaana kotoa käsin etänä.

Terveisin

Tuula Väätäinen

Vastaa