Kuulumisia eduskunnasta 36/2026

Kirjoittaja:

Julkaistu:

Kategoria:

Arvoisa lukija

Kulunut kesä piti hallituksen otsikoissa huolestuttavin aihein.

Kansanedustajat kutsuttiin poikkeuksellisesti täysistuntoon heinäkuussa, kun eduskunta pui Garden Helsinki -hallin rahoituskohua. Luottamusäänestyksestä pääministeri Orpo hallituksineen tietysti selvisi enemmistöhallituksen äänten turvin, mutta todelliset ratkaisun hetket Orpolle ovat kuitenkin vasta edessä, kun oikeuskansleri antaa päätöksensä siitä, oliko hän esteellinen saamansa vaalirahoituksen takia hallin rahoitusta ja Valmetin pelastuspakettia käsiteltäessä.

Hallitus pui kesällä kovin sanakääntein myös STEA-avustusten kriteereitä. Tässä keskustelussa tuntui jäävän sivurooliin se tosiseikka, että uuden lisäleikkauksen myötä hallitus on romahduttamassa sote-järjestöjen avustukset puoleen aiemmasta. Elokuun lopulla Kehitysvammaliitto julkaisi hätähuudon, jossa se ilmoitti suunniteltujen leikkausten uhkaavan lakkauttaa liiton toiminnan käytännössä kokonaan. Minkälainen hallitus sallii tai peräti haluaa näin tapahtuvan?

Jo valmiiksi heikossa asemassa olevien tilanteen pohtiminen on vienyt ajatukseni myös vähävaraisiin lapsiperheisiin. Toimeentulotukea saavat perheethän eivät käytännössä saa lapsilisää ollenkaan, koska se vähennetään toimeentulotuesta. Olen jo kauan pitänyt esillä, että lapsilisää ei tulisi ottaa toimeentulotukea myönnettäessä enää huomioon tulona ja olisi palattava tämän osalta ennen vuotta 1994 voimassa olleeseen lainsäädäntöön.    

SDP:n kesäkokous elokuussa Oulussa osoitti jälleen kerran, miten tärkeä on istua keskustelemaan ihan kasvokkain. Vuorovaikutus antaa meille voimavaroja, joita tarvitsemme silloin, kun joudumme työskentelemään tai elämään yksin. Yhdessäolo on tietynlainen ihmisyyden tankkauspiste ja siksi kehotan lämpimästi pitämään läsnäolokokouksia ja tapaamaan tuttavia ja sukulaisia, vaikka kaiken kiireen keskellä voi tuntua, että millään ei ehtisi tai jaksaisi, sillä voin vakuuttaa, että se kantaa silloin, kun on yksin ja tuulee vasten kasvoja.

Kesäkokouksessa esittelimme tarkemmin avaustamme kasvavien puolustusmenojen kustannuksista. SDP ehdottaa määräaikaista puolustusveroksi nimettyä kokonaisuutta, joka koostuisi suurituloisten tuloveron lisäosuudesta, pääomatuloveron yhden prosenttiyksikön korotuksesta sekä arvonlisäverokantojen 0,5 prosenttiyksikön määräaikaisesta korotuksesta.

Kokonaisuutena suurituloisimpienkin verotus jäisi keskimäärin edelleen matalammalle tasoille kuin tämän hallituskauden alussa ja toisaalta erityisesti pienituloisiin kohdistuvat arvonlisäveron muutokset merkitsisivät esimerkiksi maitolitran kallistumista alle puolella sentillä.

En pidä järkevänä enkä perusteltuna sitä, että koko puolustusmenojen lisätarve pyrittäisiin haalimaan kokoon hyvinvointiyhteiskunnan palveluista tai pienituloista tuista leikkaamalla. Myös tämän takia pidän oikeudenmukaisempaa ja määräaikaista veroa perusteltuna.

Eduskunnan syysistuntokausi on nyt käynnistynyt. Ensimmäinen viikko on sujunut täysistuntojen kannalta rauhallisissa merkeissä, mutta hallituksen tiistaina käymä yhden päivän budjettiriihi herätti runsaasti keskustelua ja venyi kyselytunnin aiheeksikin.

Hallitus julisti riihensä jo etukäteen suorastaan tylsäksi ja kielsi sen sisältävän suurempaa dramatiikkaa. Tässä valossa onkin erikoista, miten hallitus teki riihessään ensi vuotta koskevia päätöksiä, joilla se itse asiassa kiihdyttää velkaantumista ensi vuonna lupaamansa suitsimisen sijaan. Oikeistohallitus on toki väittänyt, ettei se ole tehnyt vaalibudjettia, mutta on tietysti kätevää, että sen eturyhmiä hellivä lähes miljardin yhteisöveroalennus on suunniteltu astuvaksi voimaan juuri vaalivuonna.

Budjetin väylähankkeista näyttää Pohjois-Savolle olevan suurin yksittäinen panostus valtatie 9:n liikennejärjestelyt Suonenjoella ja myös Maaningan maantietä 5640 parannetaan, mutta kokonaisuutena Itä-Suomi-painotus kallistuu kyllä vahvemmin Pohjois-Karjalan puolelle.

Terveisin

Tuula Väätäinen

Vastaa