Kuulumisia eduskunnasta 18/2026

Kirjoittaja:

Julkaistu:

Kategoria:

Arvoisa lukija

Palasin sunnuntaina aamuyöstä ulkoasiainvaliokunnan työmatkalta Japaniin. Olen vieraillut maassa kolmesti aiemmin, joten se tuntuu jo tutulta. Japanilaiset ovat vankkumattomia Suomen tukijoita ja he kokevat kansakuntana paljon samankaltaisuutta Suomen ja suomalaisten kanssa.

Työmatkaviikon poliittisista tapahtumista kotimaassa nostaisin myöhään keskiviikkoiltana päättyneen hallituksen kehysriihen. Riihen järkyttävin anti oli se, että velkaantumiskehitys ei hallituksen lupauksista huolimatta taitu, vaan uuden velan vuori uhkaa kasvaa näillä näkymin yli 17 miljardiin euroon vuonna 2030.

Myös SDP:n puoluevaltuusto kokoontui viikonloppuna. Puoluevaltuuston kokouksen yhteydessä julkaistiin SDP:n uusi poliittinen ohjelma, jonka hyväksymisestä päätetään puoluekokouksessa toukokuussa.

Eduskunnassa vappuviikon työskentely keskittyi kahdelle päivälle, koska torstain täysistunto peruttiin.  Tiistaina täysistuntoa oli seuraamassa Viron presidentti Alar Karis, joka oli seurueineen Suomessa kaksipäiväisellä valtiovierailulla.

Tiistaina käytiin lähetekeskustelu jälleen yhdestä hallituksen esityksestä, jolla hyvinvointialueiden rahoitusta leikataan. Nyt pölkyllä on kaikkiaan 388 miljoonaa, josta Helsingin osuus on peräti 93 miljoonaa. Pohjois-Savo säästyy kovimmilta leikkauksilta, mutta hyvinvointialueen rahoitus vähenee silti 7 miljoonaa vuoden 2029 tasossa.

Hallituksen viesti on ristiriitainen, kun parhaillaan valiokunnissa käsitellään hyvinvointialueiden tilannetta helpottavaa alijäämien kattamisvelvoitteen pidentämistä ja puolueiden kesken pohditaan yhdessä ratkaisuja, mutta samaan aikaan hallitus vyöryttää alueille uusia leikkauksia. Työrauhasta ei ole tietoakaan.

Keskiviikkona eduskunnan kokoonpanoon tuli jälleen muutos. Kokoomuksen Saara-Sofia Sirénin siirryttyä Työeläkevakuuttajat Tela ry:n toimitusjohtajaksi hänen sijaansa nousi kansanedustajaksi Anne-Mari Virolainen, joka taas on Lääketeollisuus ry:n toimitusjohtaja. Tällä kertaa kyse on tilapäisestä muutoksesta, sillä edustaja Virolainen aikoo jättää pikimmiten eronpyyntönsä.

Keskiviikon istunnossa oli lähetekeskustelussa kaksi laajalti puhuttanutta aihetta, nimittäin muutokset ydinenergialakiin ja perustuslakiin.

Hallitus haluaa poistaa lainsäädännöstämme ydinaseisiin liittyvät rajoitukset. Se perustelee esitystään katsomalla, että lakimuutos on tarpeen Suomen sotilaallisen puolustuksen mahdollistamiseksi osana liittokuntaa sekä Naton pelotteen ja yhteisen puolustuksen täysimääräiseksi hyödyntämiseksi.

Suomi kuuluu jo nyt täysimääräisesti Naton ydinasepelotteen suojaan. SDP katsoo, että Suomen täytyy pitää kiinni siitä, että kielto sijoittaa Suomeen ydinaseita on lakiin kirjattuna. Hallitus kirjasi ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon päivitykseen, että Suomeen ei sijoiteta ydinaseita rauhan aikana, mutta jos kerran on selvää, ettei niitä sijoiteta, miksi tätä ei voida kirjata lakiin?

Toisaalta esimerkiksi Norjalla ja Tanskalla on Yhdysvaltain kanssa tehdyssä DCA-sopimuksessa kirjaukset, joiden mukaan näihin maihin ei sijoiteta ydinaseita rauhan aikana. Emme ole saanet myöskään vastausta siihen, aikooko hallitus avata Suomen ja Yhdysvaltojen välisen DCA-sopimuksen ja kirjata sopimukseen vastaavan rajoituksen.

Esitys perustuslain 10 §:n muuttamisesta liittyy Suomeen kohdistuviin entistä vaikeampiin turvallisuusuhkiin. Se mahdollistaisi kotirauhan suojan ja luottamuksellisen viestin salaisuuden suojan välttämättömän rajoittamisen tiedon hankkimiseksi yksilön tai yhteiskunnan turvallisuutta vakavasti uhkaavan vakavan rikollisuuden torjumista varten.

SDP katsoo, että turvallisuusviranomaisilla on oltava riittävät valtuudet ja keinot torjua turvallisuusuhkia, mutta samalla on huolehdittava kansalaisten oikeusturvasta. Mielestämme kyseistä pykälää on uudistettava yhteistyössä eduskuntapuolueitten kesken, mutta muutos pitäisi käsitellä pakettina yhdessä siihen linkittyvien lakien muutosesitysten kanssa. Tämä tarkoittaa, että emme pidä tarpeellisena julistaa esitystä kiireelliseksi, vaan se voidaan käsitellä normaalissa perustuslain säätämisjärjestyksessä.

Eduskuntatalo ei hiljennyt vielä torstaina, sillä jätimme hallitukselle oppositioryhmien yhteisen välikysymyksen sen talouspolitiikan epäonnistumisesta. Viime viikolla oppositio ryhtyi Antti Lindtmanin johdolla vaatimaan hallituksen eroa, sillä se on epäonnistunut täydellisesti talous- ja työllisyystavoitteittensa saavuttamisessa. Viime viikon kehysriihi näytti, ettei hallituksella ole joko kykyä tai halua muuttaa linjaansa.

Pidin tänään vappupuheet Siilinjärvellä ja Kuopiossa. Ilmoitin samalla myös, että en aio asettua ehdolle vuoden 2027 eduskuntavaaleissa. Kiitän teitä tuestanne ja osoittamastanne luottamuksesta. Työni eduskunnassa jatkuu vielä tämän vaalikauden loppuun, ja sen jälkeen jatkan Pohjois-Savon maakuntaliiton, Pohjois-Savon hyvinvointialueen ja Kuopion kaupungin tehtävissä.

Terveisin

Tuula Väätäinen

Vastaa