
Arvoisa lukija
Maanantaina vierailin Savo-Karjalan vaalipiirin kollegoitten kanssa Niuvanniemen sairaalassa. Vierailu Pohjoismaiden suurimmassa oikeuspsykiatrisessa sairaalassa oli erittäin kiinnostava. Niuvanniemi on Suomen vanhin edelleen toiminnassa oleva psykiatrinen sairaala – vuosia kertyy tänä vuonna jo 140. Sairaalaan on tulossa kaivattu lisärakennus, jonka lisärahoituksen varmistaminen on ehdottoman tärkeää. Mielestäni Pohjois-Suomen hyvinvointialuetta on kompensoitava hoitomaksujen osalta, koska kyseessä on ympäri Suomen potilaita vastaanottava sairaala.
Keskiviikkona olin alueen kansanedustajana paikalla Kuopion Pelastusopistolla, jossa tasavallan presidentti oli vieraana Itä-Suomen kiertueellaan. Vierailulla nostettiin selkeästi esille Pelastusopiston tärkeä asema kouluttajana koko Suomen kannalta. Opiston mahdollisuudet toteuttaa koulutustehtävää on varmistettava ja huolehtia siitä, että Suomessa on saatavilla eri tason pelastajajoukkoja kotimaan ja ulkomaan tehtäviin.
Iltapäiväksi palasin Helsinkiin vierailemaan vielä massiivisella jäänmurtaja Urholla. Ajankohtaiskeskustelu Meriakatemiassa alan väen kanssa käsittely turvallisuustilannetta ja meriyhteyksien merkitystä. Jäänmurtajakaupat USA:n kanssa osoittavat, että Suomessa osataan rakentaa arktisiin olosuhteisiin sopivaa jäämurtajalaivastoa.
Eduskunnassa käsiteltiin keskiviikkona vuoden 2025 kolmatta lisätalousarviota. Verotuloja arvioidaan kertyvän yli 700 miljoonaa odotettua vähemmän, mikä kertoo selkeää viestiä talouden ja työllisyyden huonosta tilasta. Velkaa on taas otettava lisää. Hallituksen yritykset vauhdittaa kasvua kohdistuvat väärin ja ovat myöhässä. Tästä kertoo myös tänään perjantaina julkaistu työ- ja elinkeinoministeriön ennuste, jonka mukaan työttömyys kasvaa edelleen ainakin tämän vuoden loppuun saakka. Demarien valiokuntaryhmä jätti valtiovarainvaliokunnan mietintöön vastalauseen.
Eduskunnassa valitettavasti eteni myös hallituksen esitys, joka nostaa peruuttamattomien sote-käyntien asiakasmaksuja nykyisestä 56,70 eurosta 73,70 euroon. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan demarit vastustivat tätä, koska että hallitus on jo valmiiksi heikentänyt monien ihmisten toimeentuloa, jolloin suuremmasta maksusta on haastavampi selvitä. Ajan käyttämättä jättämisen ei voi olettaa johtuvan aina piittaamattomuudesta, vaan kyse on usein elämänhallinnan, sairauden tai toimintakyvyn rajoitteista, joihin ihminen tarvitsee apua sakkomaksun sijaan.
Hallitus nimesi torstaina Nato-asioita koskevien käytäntöjen ja lainsäädännön kehittämistä arvioivan parlamentaarisen työryhmän. Olen Johannes Koskisen ohella toinen demariedustaja ryhmässä.
Torstaina osallistuin Kuntaliiton hallituksen varajäsenenä kuntapäiville. Edellisistä onkin vierähtänyt tovi. On tärkeää, että kuntien päättäjät ympäri Suomen pääsevät kokoontumaan ja kuulemaan Kuntaliiton näkemystä nykytilanteesta ja kokonaiskuvaa, mikä vahvistaa myös liiton ja kuntien välisen yhteistyön merkitystä ja välttämättömyyttä. Kuntaliiton varatoimitusjohtajaksihan valittiin toukokuussa Susanna Huovinen, joten liittoon liittyvissä kysymyksissä on luontevaa kääntyä myös hänen puoleensa.
Hallitukselle esitettiin torstaina yhteinen vetoomus ryhtyä parlamentaariseen yhteistyöhön sote-palveluiden turvaamiseksi. Ihmisten luottamus sote-palveluihin on palautettava ja tasa-arvoinen hoito ja hoiva varmistettava kaikkialla Suomessa. Saimme vetoomukseen mukaan koko opposition, ja haluamme tarjota Orpolle yhteistyötä hyvinvointialueiden tilanteen korjaamiseksi. Esitimme jo tässä vaiheessa, että kaikille hyvinvointialueille pitää antaa mahdollisuus pidentää rahoituksen alijäämien kattamisaikaa vuodesta 2026.
Kyselytunnilla käsittelimme taloutta, josta on tälläkin viikolla kantautunut huolestuttavia uutisia. Teollisuudessa on odotettavissa lomautuksia ja irtisanomisia, bkt:n osalta olemme Euroopassa hännillä ja IMF varoittaa Suomen taloustilanteesta. Myönteisiäkin signaaleja silti on, kun ostovoima kasvaa korkojen laskun ja palkankorotusten myötä, mutta nämä eivät ole hallituksen ansiota. Hallitus väittää tehneensä kasvun eteen enemmän kuin yksikään muu hallitus ja pääministeri Orpon optimismi ei ole kyllä tarttunut suomalaisiin. Sen sijaan tämän taustalla ovat hallituksen omat toimet: hallitus on murtanut sekä kuluttajien luottamuksen että tehnyt yritysten toimintaympäristöstä ennakoimattoman. Talouskasvu on jäissä.
Täysistunnossa käsiteltiin mm. kansalaisaloitetta Krääsätalous kuriin. Myös me jaamme huolen EU:n ulkopuolisten maiden halpatuonnista, joka vaarantaa työllisyyden, reilun kilpailun, verotulot, sekä vastuullisuuden, ympäristön ja ihmisoikeuskysymykset. Toimiin pitäisi ryhtyä erityisesti EU-tasolla, mutta sitä odotellessa on syytä ryhtyä toimiin myös Suomessa, kuten muutkin EU-maat ovat tehneet: esimerkiksi Ruotsissa ja Romaniassa postitoimijat keräävät erityistä ”Kiina-lähetysten” käsittelymaksua ja Ranskassa voidaan tarvittaessa rajoittaa mainontaa ja sulkea verkkosivuja.
Terveisin
Tuula Väätäinen

Jaa tämä artikkeli