Täytän tänään 70 vuotta. Joka kymmenes suomalainen on ikäiseni tai vanhempi nainen. Meitä on reilusti yli puoli miljoonaa, noin 135 000 enemmän kuin saman ikäluokan miehiä. Minua mietityttää, mikä on ikääntyvän naisen rooli yhteiskunnassamme. Näymmekö me ja onko meille ylipäänsä sijaa?  

Otsikot huutavat: 70 on uusi 50, 50 on uusi 30! Ikääntyvän naisen kannoilla seuraavat nuoruuden ihannoinnin vaatimukset, kun pitää pysyä hoikkana ja rypyttömänä, hiusten on oltava vahvat ja kynsien huolitellut. Median ruokkimat loputtomalta tuntuvat ulkonäkövaatimukset voivat saada ihmisen tuntemaan itsensä mitättömäksi. Moni nainen kysyy itseltään, saako hän näyttää ikäiseltään. On ristiriitaista, että elämme yhä pidempään, mutta se ei saisi näkyä meistä.  

Pienituloisuus on ikääntyneellä yleensä pysyvää. Eläkekertymä jää erityisesti monella naisella pieneksi katkonaisen työelämän seurauksena, kun ura ei pääse kunnolla kehittymään pirstaleisuuden vuoksi. Hallituksen aikomus helpottaa määräaikaisten työsopimusten tekemistä lisää juuri naisten määräaikaisia työsuhteita. Sosiaaliturvaleikkaukset ovat heikentäneet jo valmiiksi pienituloisten naisten toimeentuloa ja osuneet näin myös eläkeläisiin. 

Pienituloisilla pariskunnilla yhteenlasketut eläkkeet ovat ehkä vielä riittäneet elämiseen, mutta talous – useimmiten naisen – voi romahtaa, jos puoliso menehtyy tai tarvitsee laitoshoitoa. Ikääntynyt nainen voi joutua yllättäen tilanteeseen, jossa ei selviydykään enää terveysmenoista, sähkölaskuista ja kodin ylläpidosta omin neuvoin.  

Eläkeiän saavuttamisen jälkeen naisella voi olla edessään vielä kymmeniä vuosia elämää, mutta kuinka laadukasta ja positiivista tuon elämän on lupa olla? Kuuluuko ikääntymiseen oletusarvona tietty kurjuus, onko iäkkäällä lupa korkeintaan selviytyä? 

Työelämän taakseen jättänyt ikäihminen voi tuntea menettäneensä merkityksensä, jos hänelle ei jää muuta aktiivista roolia yhteiskunnassa. Ikäihmiset kantavat kokemuksen kartuttamaa elämänviisautta ja -varantoa, jota olisi sääli heittää hukkaan. Elämään voi avautua uusi merkitys yhteiskunnallisen toiminnan kautta vuorovaikutuksessa vertaisten ohella myös nuoriin. Nuoret ovat kiinnostuneita järjestötoiminnan kasvokkain tapahtuvasta vuorovaikutuksesta. Ikäihminen voi olla se, jolta kysytään. Toivon, että minullakin on edessäni vielä monia vuosia, jolloin saan olla se henkilö, johon voi tukeutua.  

Ikääntyminen on toisinaan nähty heikentymisenä, mutta tästä käsityksestä on aika jo jättänyt. Miehillä iän karttumiseen on yhdistetty kokemus ja auktoriteetti, naisilla se on vahvaa resilienssiä ja laajoja verkostoja. Missä vaiheessa siis ”pyöreistä” tulee naiselle riippa? Mielestäni siinä vaiheessa, kun itse antaa niin tapahtua. Puolalaisen runoilijan sanoin nostan myös maljan tänä vuonna 125-vuotiaaksi kypsyneelle Demarinaisille ja toivon pääseväni samaan.  

Minä pidän vanhoista naisista ryppyisistä naisista motkottavista mummoista 
he uskovat ikuiseen elämään he ovat maan suola puun kuori he ovat eläinten nöyrät silmät he näkevät pelkuruuden ja sankaruuden suuruuden ja pienuuden oikeissa suhteissa arkipäivän vaatimuksiin 

(Ote Tadeus Rózewiczin runosta ”Kertomus vanhoista naisista”, suom. Jarmo Jääskeläinen) 

(Julkaistu Demarinaisten vieraskynässä 2.10.2025)