Otsikko voi merkitä joillekin kauhutarinaa, toisia ahdistaa, mutta meille itäsuomalaisille mäiltä ja vaaroilta avautuva avara horisontti, mutkittelevat metsätiet, hiljainen ympäristö ja verkkainen tempo sekä keskellä luontoa eläminen ovat elämän edellytyksiä.
Meillä on oikeus asua siellä, mikä itsellemme tuntuu sopivimmalta, ja tietynlainen ihmistyyppi valitsee asua Itä-Suomessa. Maasto ei ole meillä helppo, mutta mäkien ja laaksojen väliset monipuoliset, vanhat metsät tarjoavat suojaa metsän eläimille, myös susille ja karhuille. Loppukesästä odotetaan, että päästään suolle tarpomaan ja saalistamaan lakkoja ja karpaloita. Jotkut käyvät siellä treenaamassa Mika Myllylän esimerkkiä noudattaen.
Saamme nauttia vielä selkeistä vuodenajoista. Kesällä saa nauttia kuumuudesta ja auringonpaisteesta, itikoista ja paarmoista, ja syksyllä taas vettä ja räntää tulee siinä määrin vaakasuoraan, että pakoon ei pääse vaikka yrittäisi. Joulun kynnyksellä tulee talvi lumikinoksineen, ja yksi jos toinenkin kiipeää katolle pudottamaan lumia taloaan suojellakseen. Arki ei ole kiiltokuvaa, vaan sitä tehdään itse, omin käsin.
Luonnon suhteen olemme kyltymättömiä. Luonnon keskellä elämisen lisäksi rakennamme kesäasuntoja järvien rannoille, mutta myös vaikeakulkuisiin paikkoihin erämaajärvien katveeseen, pitkospuitten taa. Kun kevät koittaa, purot pääsevät lumien sulaessa virtaamaan valtoimenaan mäkisessä maastossa rinteitä alas, ja veden solina täyttää sielun. Jos suljet silmäsi ja hengität havuntuoksua, solina antaa sinun matkustaa mielessäsi melkein minne vain.
Tiedämme ja tunnemme Itä-Suomessa raja-alueet, joissa muutamien metrien päässä on vieras valtio. Katsomme sitä tänä päivänä erilaisin silmin kuin viisi vuotta sitten ja mietimme, miten tärkeää on, että raja on ja pysyy juuri siinä. Maanpuolustustahto on syntynyt itsestään asuinpaikkamme ansiosta, sillä haluamme edelleen asua, elää ja kukoistaa täällä, emmekä rajan läheisyyden takia muuttaa mihinkään.
Itä-Suomessa on paljon paikkoja, jotka tunnemme läpikotaisin. Kuopiossa on Saaristokaupunki, joka kurkottaa saarelta ja salmelta toiselle, Kallavesi on kaikkialla. Kolin kansallismaisema jylhine vaaroineen on koko Suomen tunnistettavimpia. Sen eteen levittäytyy kirkkaana puhdas ja kalaisa Pielinen. Rautavaaran erämaat ja korvet ovat syvää metsäistä Suomea, joka vaatii pysähtymistä avautuakseen – vähän kuten me itäsuomalaisetkin. Meidänkin eteemme kannattaa pysähtyä ja tutustua.
Tuula Väätäinen, kansanedustaja (sd.)
(Kolumni on julkaistu Itäsuomalainen-lehdessä 15.1.2026.)
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.