Viime kesästä alkaen viime viikkoihin kilpistyen on lastensuojelu ollut vahvasti mediassa esillä. Keskustelu on välttämätöntä, vaikka aihe on vaikea.  Meidän on pystyttävä arvioimaan eri toimijatahojen toimia, jotta kaikille lapsille saadaan turvallinen, heidän oikeuksiaan kunnioittava lapsuus ja nuoruus.

Eduskunnan keskustelussa lasten ja nuorten oikeuksista yleensä keskitytään lainsäädäntöön ja sen mahdollisuuksiin, varsinkin nyt kun lastensuojelulaki on uudistusvaiheessa. Lainsäädäntöä ja sen uudistamista tarvitaan, sillä lakien pitää olla ajassa ja asioissa kiinni. Lainsäädännöllä suojataan, mahdollistetaan ja ohjataan. Mutta sitä noudattavat, toteuttavat ja tulkitsevat ihmiset omassa työssään.

Lastensuojelun sosiaalityöntekijän rooli on tunnistaa kaltoinkohtelu ja väkivalta, osata toimia ajoissa, olla vuorovaikutuksessa, luoda luottamusta ja toivoa sekä turvaa ja ottaa puheeksi vaikeita asioita ja samalla löytää vaikuttavia palveluja. Tämä vaatii aikaa, ammattitaitoa ja rohkeutta. Lastensuojelun ammattilaiset ovat kovan paineen alla työskennellessään liian usein yksin isojen asioiden kanssa. Tähän on saatava muutos. Jatkossa työn pitää aina olla parityötä, jossa lapsen oikeudet ovat vahvemmin etusijalla verrattuna nykyiseen käytäntöön. Nykylainsäädäntö mahdollistaa vanhemmille aivan liian suuren päätäntävallan lapsiensa asioissa, jolloin lastensuojelutyön mahdollisuudet voivat ontua ratkaisevasti.

Lähisuhdeväkivalta ja lasten kaltoinkohtelu eivät lopu itsestään vaan liian usein jatkuessaan raaistuu. Tiedämme, että lapset eivät osaa tunnistaa itseensä kohdistuvaa kaltoinkohtelua, väkivaltaa ei fyysistä eikä henkistä. Tämä meidän kaikkien aikuisten on huomioitava arkisessa elämässä ja kaltoinkohteluun on puututtava.  Lapsi on loputtoman lojaali omille läheisilleen.

Erityisesti lasten kanssa työskentelevät ovat avainasemassa erilaisten hälytysmerkkien tunnistamisessa. Lapsen läpsiminen, tukistaminen, luunapit ovat väkivaltaa, joka kertoo vanhemmuuden ongelmista.  Jos perheessä on riippuvuusongelmia, tunne-elämän ja elämänhallinnan ongelmia, sairauksia tai jaksamisen haasteita tai edes epäily näistä, niin ne on otettava puheeksi ammattilaisten toimesta ja näin saada perheelle vaikuttavat palvelut muutokseen. Vastuuta puuttumiskynnyksen madaltamiseen peräänkuulutan meille kaikille.

Monella hyvinvointialueella on luotu hienot prosessit lomakkeineen kaikkineen siitä, miten SOTE- ja sivistysalan henkilöstö voi puuttua lapseen tai nuoreen liittyvään huoleen. Silti liian usein ilmoitukset jäävät tekemättä tai niihin ei reagoida. Tässä on  meillä petraamisen paikka ja työpaikoilla on tästä keskusteltava. Näin on mahdollista yrittää suojella ja varmistaa lapselle turvallinen ja väkivallaton lapsuus perheessä, jonka arjessa on riskejä.

Lastensuojelu ei ole vain pykäliä, asetuksia, lastensuojeluilmoituksia, vaan ennen kaikkea puuttumista, vuorovaikutusta ja kansalaisrohkeutta, näihin kannustan.

Tuula Väätäinen

kansanedustaja sd

Juttu julkaistu Viikko Pohjois-Karjalassa 14.3.2024